16.3. Aamiaistilaisuus 

Esikuvat ja mentorointi - merkityksellisyyttä nuorten tulevaisuuteen

Tässä aamiaistilaisuudessa pääsemme kuulemaan esikuvien ja mentoroinnin merkityksestä nuorten elämässä!

Suomen Lukiolaisten Liitto on tunnistanut nuorten mentoroinnin tarpeen osaamistason nostamisessa. Korkeakoulutus periytyy Suomessa poikkeuksellisen voimakkaasti, alojen sukupuolittuminen aiheuttaa ongelmia kilpailukyvylle ja maaseudun nuoret putoavat koulutuksen kelkasta kaupunkilaisia useammin. Mitä asialle voidaan tehdä? Tule nauttimaan asiantuntevista puheenvuoroista ja mocktaileista kanssamme!

Tilaisuuden avaa projektipäällikkö Sera Savolainen, joka kertoo lyhyesti Lukiolaisten mentorointiohjelmasta, jolla monet nuoret onnistuivat löytämään rohkeutta tavoitella unelmiaan, saivat merkityksellisyyttä tulevaisuuteen ja solmivat tärkeitä ihmissuhteita tulevaisuutta varten.

Työelämän segregaatiosta ja sen vaikutuksesta kilpailukykyyn tulee kertomaan Suomen Ekonomien asiantuntija Veera Hellman. Mentoroinnin merkityksestä nuoren elämässä tulee kertomaan mentorina toiminut Siiri Tuovila. Maaseudun nuorista ja heidän koulutuspolullaan esiintyvistä esteistä puhumaan saapuu Suomen Kylien toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto.

 

ALKAMISAIKA JA LOPPUMISAIKA

Tilaisuus järjestetään 16.3.2023 klo 8.30-10.30 Scandic Simonkentän Ateljee 1-2 -tilassa. Hotelli sijaitsee Helsingin ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä osoitteessa Simonkatu 9, 00100 Helsinki.

Tilaisuus järjestetään ainoastaan paikan päällä, ei etäosallistumismahdollisuutta. 

ILMOITTAUTUMISESTA JA PERUMISESTA

Tapahtuma on maksuton. Ilmoittautuminen päättyy 9.3. klo 12.00.

Ilmoittautuminen on sitova.

Saat ilmoittautumisestasi vahvistuksen sähköpostiin. Jos vahvistusta ei kuulu, ilmoittautumisesi ei välttämättä ole onnistunut. Jos näin käy, ole yhteydessä projektipäällikkö Seraan (sera.savolainen@lukio.fi).

Huomioithan, että tapahtumalla valokuvataan ja kuvia saatetaan käyttää Suomen Lukiolaisten Liiton markkinoinnissa. Jos et halua halua tulla kuvatuksi, ilmoitathan siitä tapahtuman järjestäjille.

HUOMIOI

Jotta jokaisella olisi mahdollisuus osallistua koulutukseen turvallisesti ja yhdenvertaisesti, noudatamme kaikki turvallisemman tilan periaatteita. Tapahtuman yhdenvertaisuudesta huolehtii häirintäyhdyshenkilö.