Tervetuloa Palopäällystöpäiville 3.–5.4.2019!

Tutustu päivien ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

Pelastusalan suurtapahtuma #ppp2019 lähestyy. Seuraavaksi kokoonnumme joukolla Hämeenlinnaan. Kiitos jo tässä vaiheessa pelastusjohtaja Esa Pulkkiselle joukkoineen upeasta yhteistyöstä järjestelyjen osalta.

Laadukas ja taatusti ajankohtainen ohjelma odottaa meitä jälleen. Tavoitteena on tietenkin tehdä uusi ennätys osallistujamäärän suhteen.

Ohjelma starttaa jo keskiviikkona kahdella pre-seminaarilla. Perinteinen varautumisen ohjelma on rakennettu turvallisen ja älykkään kaupungin ympärille. Kaupungistumisen lieveilmiöt ovat joka päivä enemmän ja enemmän esillä turvallisuudesta puhuttaessa. Jatkossa tarvitsemmekin kaikki mahdolliset ratkaisut ja ideat käyttöön pitääksemme asuinympäristömme turvallisina. Näistä aiheista on luvassa monipuolista keskustelua. Korkeanpaikantyöskentelyn seminaarissa työstetään yhdessä muun muassa uudistettavaan korkealla työskentelyn ohjetta.

Varsinaiset opintopäivät on rakennettu muutaman ajankohtaisen teeman ympärille. Johtavana teemana on johtajuus, ja ennen kaikkea tietenkin hyvä johtajuus. Saamme varmasti hyvää keskustelua aikaiseksi, salissa ja salin ulkopuolella.

Huhtikuussa Hämeenlinnaan kokoontuessamme on maakunta- ja sote-uudistus varmuudella nykyhallituksen osalta linjattu. Nykyinen hallitus on tehnyt sen mitä on voinut, ja päätökset sen osalta on nuijittu. Voimme siis keskittyä näiden mahdollisten uunituoreiden linjausten arviointiin ja jatkovalmisteluun. Toisaalta katse voi olla vahvasti jo eduskuntavaaleissa ja seuraavan hallituksen ohjelman mietinnässä. Joka tapauksessa olemme taas kerran suurten ja ajankohtaisten kysymysten äärellä. Alustukset ovat varmuudella korkeatasoisia ja ajankohtaisia.

Vaikka #ppp2019 tarjoaa mahdollisuuden seurata tilaisuutta striimattuna, on vuorovaikutus parhaimmillaan paikan päällä ja livenä. Tervetuloa kaikki mukaan Hämeenlinnan suurtapahtumaan!


Jari Sainio
Puheenjohtaja
Suomen Palopäällystöliitto

Osallistumismaksut

Jälki-ilmoittautuminen käynnissä.
Ilmoittaudu mahdollisimman pian. 

Hinnat sisältävät ohjelman mukaiset tarjoilut: 

Pre-seminaari 3.4.
jäsenille 170 euroa, muille 205 euroa

Palopäällystöpäivät 4.–5.4.
jäsenille 420 euroa, muille 485 euroa

Palopäällystöpäivät 4.4. tai 5.4.
jäsenille 230 euroa, muille 265 euroa

Majoitus
Majoitusmahdollisuuksia voit vielä tiedustella Henriikka Majoniemeltä henriikka.majoniemi@sppl.fi tai 0440 343 112. 

Tervetuloa Hämeenlinnaan!

Tervetuloa Hämeenlinnaan, Suomen vanhimpaan sisämaakaupunkiin. Palopäällystöpäivistä on muodostunut viime vuosina pelastusalan vuosittainen suurtapahtuma, ja tätä perinnettä jatkamme nyt Hämeenlinnassa.

Palopäällystöpäivät järjestetään Verkatehtaalla, joka on vanhan punatiilisen tehtaan miljööseen rakennettu persoonallinen ja monipuolinen tapahtumapaikka. Hämeenlinnan keskustassa, Vanajaveden rannalla seisova Verkatehdas on paitsi kulttuurin koti, myös näyttämö erilaisille kokouksille, kongresseille ja tapahtumille. Lisäksi Verkatehdas on luovan alan yhteisö.

Pelastustoimen uudistusta ollaan toteuttamassa osana maakuntauudistusta. Tuleva muutos on mahdollisuus vastata tulevaisuuden haasteisiin, jotka ovat viime vuosina käytännön arjessa ilmenneet laaja-alaisina maastopaloina ja sään ääri-ilmiöiden aiheuttamina sähkökatkoksina. Laajemmassa tarkastelussa pelastustoimen tulevaisuuden haasteena on riittävän osaamisen varmistaminen sekä valmiuden luominen ja ylläpitäminen kaikissa turvallisuustilanteissa osana kansallista turvallisuusjärjestelmäämme. Pelastustoimen tulevaisuutta rakennetaan laaja-alaisella yhteistyöllä ja luomalla uusia yhteistyökumppanuuksia. Yhdessä tekemällä pelastustoimi voi jatkossa olla keskeinen ja merkittävä sisäisen turvallisuuden toimija.

Palopäällystöpäivien ohjelma tarjoaa mielenkiintoisia ja ajankohtaisia puheenaiheita. Ohjelmassa on hyvin huomioitu viimeaikainen yhteiskunnan kehitys ja nostettu esille tulevaisuuden kaupunkien turvallisuus ja varautuminen. Ajankohtaisia aiheita ovat myös toimialamme yhdenvertaisuus ja identiteetti. Palopäällystöpäivät luovat oivallisen tilaisuuden käydä avointa ja rakentavaa keskustelua pelastustoimen tulevaisuudesta.

Tervetuloa Hämeenlinnaan Verkatehtaalle keskustelemaan, verkostoitumaan ja kehittämään toimialaamme.


Esa Pulkkinen
Pelastusjohtaja
Kanta-Hämeen pelastuslaitos