Tervetuloa Lukiolaisten Koulispäiville!

Tervetuloa Lukiolaisten Koulispäiville Valkeakoskelle 31.7–2.8.2020! Tänä vuonna Koulis on suurempi kuin koskaan aiemmin ja aloitammekin jo perjantaina. Mukaan viikonloppuun mahtuu myös Kevätpäivien perinteitä!

Ai mikät Koulispäivät?

Elokuun puolivälissä lukioiden ovista astelee jälleen noin 35 000 uutta opiskelijaa. Suomen Lukiolaisten Liitto on aidosti lukiolaiset lukiolaisten asialla, ja siksi käymmekin yhdessä tapaamassa uudet lukiolaiset heti alkusyksystä. Lukiolaisten vierailua kutsutaan koulukäynniksi, ja niiden taustalla ahkeroivia sotureita koulukävijöiksi. Koulispäivät valmistaa sinut syksyn huikeimmalle kiertueelle.

Haluatko haastaa itseäsi esiintyjänä? Kelpaisiko mainio myyntikokemus ja aidot taidot työelämään? Koulukäyntejä tekemällä opit organisoimaan, tutustut tavoitteellisuuteen sekä kohtaat kaikenlaisia lukioita ja lukiolaisia.

Koulispäivillä harjoitellaan niksejä niin jännityksen hallintaan, tarinankerrontaan kuin puheen jäsentelyyn liittyen. Saat myös itsellesi kullanarvoista työkokemusta myyntityöstä, joka avaa ovet monenlaisiin työtehtäviin tulevaisuudessa.

Lukiolaisten Kevätpäivät järjestettiin keväällä etänä koronaviruspandemian vuoksi ja kaikki mahtavat perinteet jäivät pitämättä. Ei kuitenkaan hätää, sillä tuomme tänä vuonna Kevätpäivien perinteet Koulispäiville! Legendaarinen potkupallo-ottelu, aina yhtä upea piirien välinen kamppailu maakuntien parhaat ja suuri lipunryöstö Tali-Ihantala odottavat siis tänä vuonna Koulispäivillä juuri sua!

TAPAHTUMAINFO

Aloitamme tapahtuman perjantaina 31.7. Päivölän opistolla (Päivöläntie 52, 37770 Tarttila (Valkeakoski)) klo 13.00 (ilmoittautuminen alkaa klo 12.00). Opisto toimii tapahtumapaikkana koko viikonlopun. Sunnuntaina 2.8. lopetamme noin klo 16.00. Majoitus tapahtuu niin ikään Päivölän opistolla.

Mikäli sitoudut osallistumaan vähintään neljälle koulukäynnille 30.10.2020 mennessä, saat tapahtuman veloituksetta eli hintaan 0 euroa! Tapahtuman hinta muutoin on 80 euroa sisältäen majoituksen, koulutusosuudet, ruokailut ja iltaohjelman. Matkat tapahtumalle korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan (korkeintaan 50 € / osallistuja). Mikäli koulukäyntien määrä ei täyty tai jätät tapahtuman väliin perumatta sitä määräaikaan mennessä, pidätämme oikeuden periä tapahtumamaksun (80 €) jälkikäteen. Lukiolaisten Liiton peruutusehdot löytyvät täältä.

Tapahtumaa järjestäessä huomioidaan hallituksen ohjeistukset liittyen koronaan. Tapahtuman toteutumista tarkastellaan tilanteen mukaan, joten pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin. Toivomme tietenkin, että pääsisimme kevään jälkeen vihdoin tapahtumalle!

YHTEISKULJETUS

Tapahtumapaikka ei sijaitse juna-aseman välittömässä läheisyydessä. Järjestämme perjantaina yhteiskuljetuksen Tampereen juna-asemalta Toijalan juna-aseman kautta Päivölän opistolle. Lähtö Tampereelta tapahtuu klo 13. Sunnuntaina järjestämme kuljetuksen Toijalana juna-aseman kautta Tampereen juna-asemalle heti tapahtuman päättymisen jälkeen. Tapahtuma päättyy klo 16.

ESTEETTÖMYYS

Tapahtuman tilat ovat pääosin esteettömät. Ilmoitathan meille etukäteen mahdollisista esteettömyyteen liittyvistä erityistarpeista, kuten avustajista, tulkkauksesta tai liikkumisrajoitteista, jotta voimme järjestää parhaimman tapahtuman huomioiden jokaisen erityistarpeet. Esteettömyyteen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Hanna-Mariaan, yhteystiedot alla.

HUOMIOI

Tapahtumamme on täysin alkoholiton ja käytännettä valvotaan. Jos olet alle 18-vuotias, muistathan kysyä huoltajaltasi luvan lähteä tapahtumalle. Saat ilmoittautumisestasi kuitin sähköpostiin. Huomioithan, että tapahtumalla valokuvataan ja kuvia saatetaan käyttää Suomen Lukiolaisten Liiton markkinoinnissa. Jos et halua halua tulla kuvatuksi, ilmoitathan siitä tapahtuman järjestäjille.

ILMOITTAUTUMISESTA JA PERUMISESTA

Ilmoittautuminen on sitova ja peruutuksen voi tehdä veloituksetta viimeiseen ilmoittautumispäivään 12.7.2020 mennessä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hanna-maria.jokinen@lukio.fi. Jos ilmoittautumisen peruu viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, rahoja ei palauteta ilman lääkärintodistusta.

Saat ilmoittautumisestasi vahvistuksen sähköpostiin. Jos vahvistusta ei kuulu, ilmoittautumisesi ei välttämättä ole onnistunut. Jos näin käy, ole yhteydessä varapuheenjohtaja Juhoon tai markkinointisuunnittelija Hanna-Mariaan (yhteystiedot alla). Suosittelemme maksamaan tapahtuman heti ilmoittautumisen yhteydessä verkkokaupassa. Jos et pysty maksamaan tapahtumaa ilmoittautumishetkellä, lähetämme laskun sähköpostilla. Laskutuslisä on 5 euroa. Muistathan käyttää maksaessasi viitenumeroa. Ilman viitenumeroa maksu ei kohdistu oikein, jolloin maksusuorituksesi ei näy meillä.

TIETOSUOJA

Tiedot ovat osa Suomen Lukiolaisten Liiton tapahtumarekisteriä. Tietosuojaseloste löytyy osoitteesta lukio.fi/tietosuoja.

YHTEYSHENKILÖT

Lisätietoa tapahtumasta voi kysellä liiton varapuheenjohtajalta Juholta tai markkinointisuunnittelija Hanna-Marialta:

Juho Leskelä, 050 341 5544, juho.leskela@lukio.fi

Hanna-Maria Jokinen, 040 502 1706, hanna-maria.jokinen@lukio.fi