Mia Rosqvist  

Mia Rosqvist on vuonna 2011 valmistunut optometristi. Hän valmistuu vuoden 2023 keväällä Oulun Ammattikorkeakoulusta kliinisen optometrian YAMK-tutkinto-ohjelmasta (Master of Health Care, Clinical Optometry).  

Mia työskentelee tällä hetkellä pääsääntöisesti Oulun Valkean Instrumentariumissa, jossa hän pääsee toteuttamaan ammattitaitoaan kattavasti refraktoinnista laajoihin silmänpohja- sekä kuivasilmätutkimuksiin. Hän on myös yrityksen ohjaava optometristi, jolloin hänen työnkuvaan kuuluu myymälätyön lisäksi mm. kollegojen kouluttaminen. Hän toimii myös konsultoivana optometristina silmänpohjakuvantamisen osalta.  

Miaa alassamme kiehtoo jokainen osa-alue, mutta erityisesti hän on kiinnostunut silmän linkittymisestä terveyden kokonaiskuvaan.